Jos johonkin aatteeseen olen säilyttänyt uskoni aivan nuoruuden idealistisista
vuosista alkaen, niin yhteisöllisyyteen.

1980-luvun alussa erityisesti pohjoismaiset naistutkijat ja -arkkitehdit
kehittelivät puitteita, joissa ihmiset voisivat helpottaa toistensa elämää
arjen eri kohtaamisareenoilla. Yhteinen piha-alue, ruoka- ja hoivaosuuskunta,
koulun tai seurakunnan iltapäiväkerho ovat tätä arjen yhteisöllisyyttä, joka
sijoittuu kodin ja suuren maailman väliin.

Asuinalueet, puistot ja julkiset tilat on suunniteltava niin, että ihmisten
polut kohtaavat ja heidät houkutellaan yhteen. Näin synnytetään sosiaalista
pääomaa, jolla on todellista merkitystä kehitettäessä uusia innovaatioita ja
yritteliäisyyttä.

Liiketalouden alalla on todettu, että työpaikkojen yhteiset kahvitauot ovat
erittäin tuottavia myös taloudellisesti. Toisaalta säästöjen nimissä tehdyt
joukkoirtisanomiset ovat suomalaisen tutkimuksen mukaan lisänneet jäljelle
jäävien kuolleisuutta.

Yksinäisyys on meidän yhteiskuntamme suurin ongelma, joka verottaa ihmisen
kaikkinaista terveyttä ja aiheuttaa moninaisia julkisia menoja.
Yhteisöllisyyden ymmärrystä tarvitaan kaikilla sektoreilla.

Rovaniemellä käydään tänä syksynä kunnallisvaalit. Kun murehditaan kuntien
kykyä selviytyä palvelutehtävistään yhä niukemman talouden oloissa, voitaisiin
kaikkinaista yhteisöllisyyttä kehittämällä saada käyttöön uusia voimavaroja.
Mikään ei ole otollisempi areena yhteisöllisyyden edistämiseen kuin kunta, sen
kylä tai kaupunginosa.

En todellakaan väitä, että vapaaehtoistyö ja talkootoiminta on ratkaisu
kaikkeen. Moni kuitenkin liittyisi mielellään asukaskummiryhmään, joka auttaa
esimerkiksi puiston kukkapenkin hoidossa, kun yhä pienempi joukko työntekijöitä
ei ehdi tehdä kaikkea.

Tällaisia kumppanuuksia puuhataan jo muutamissa kaupungeissa. Kyläasiamiehen
virkoja perustamalla taas on saatu pidettyä vanhoja ihmisiä kotonaan, kun apua
on saatavissa. Rahaa säästyy ja hyvinvointi lisääntyy.

Yhteisöllisyys on osallisuutta. Edustuksellisen politiikan alamäki ei taitu,
ellei ihmisille synny aitoa tunnetta siitä, että he ovat kansalaisia ja
osallisia omassa yhteisössään. Suomalaiset ovat tutkimusten mukaan erittäin
sitoutuneita perheeseen ja kotiin mutta vain vähän poliittiseen vaikuttamiseen.
Epäilen, että lähiympäristössä vaikuttaminen kiinnostaa huomattavasti enemmän
ja että juuri sille pitää luoda edellytyksiä sekä välineitä.

Kuntapäättäjien ykköshaasteita on löytää uusia keinoja osallistaa asukkaita. On
otettava vakavasti se potentiaali, joka piilee kansalaisaktiivisuudessa. Toki
tämä teettää virkamiehillä lisää töitä ja harmaita hiuksia, mutta silti
vuorovaikutusta voidaan opiskella yhdessä.

Tuloksena voisi olla Suomi, jossa yhteisöllinen ja osallistava arki näkyy
elämän laadun kohentumisena, menojen säästöinä ja uutena innovatiivisena
yritystoimintana.

Heidi Hautala
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Presidenttiehdokas